Blogi

Keskiviikko, Tammikuu 24, 2018, 11:12 | Ei kommentteja »

Usein mielessämme pyörii seuraavanlaisia ajatuksia: voi kun ei olisi aina niin kiire, onko pakko, jos ei tahdo, mä en jaksa tätä työtä, alkaispa jo loma, mitähän multa seuraavaksi oikein vaaditaan jne.

Tämän päivän työelämä ja valitettavan pitkälti koko yhteiskunta on hyvin suorituskeskeinen. Tuloksia pitäisi saada töissä, itsen kehittämisessä, lasten kasvattamisessa ja oikeastaan kaikessa. Ennen töissä riitti, että tekee parhaansa ja työpäivän aikana ehti huolehtimaan myös sosiaalisista suhteistaan. Nyt esimiesten keskeisiksi tehtäviksi on määritelty henkilökohtaisten suoritusten seuranta. Kaikkien pitäisi pystyä töissä, elämäntilanteesta huolimatta, suorittamaan tehokkaasti. Samaan aikaan joudumme totuttelemaan siihen, että työelämässä mikään ei ole pysyvää. Jatkuvat muutokset työnkuvissa, vaatimustasoissa, työkavereissa, tiimeissä ja organisaatioissa saavat aikaan hyvin levottoman ja stressaavan työympäristön. Miten me reagoimme tähän? Yritämme juosta kiirettä karkuun! Yksi pidentää työpäiviään tai tuo työt kotiin, toinen tyytyy hoitamaan omat hommansa minimitasoa hipoen, kolmas selviää ”nollaamalla pään” alkoholilla iltaisin ja viikonloppuisin, neljäs ei jaksa tehdä viikonloppuisin mitään.

Jos tarkastelemme tilannetta laajemmasta näkökulmasta, ja katsomme mitä tässä tapahtuu. Olemme on hypänneet työelämän juoksupyörään. Mitä kovempaa yritämme juosta karkuun, sitä kovemmalla vauhdilla juoksupyörä pyörii. Meidän stressitasomme nousee ja tuo mukanaan mm. keskittymiskyvyttömyyttä, tehottomuutta, luovuus katoaa, ärtymiskynnys laskee, ihmissuhteet kärsivät, univaikeudet lisääntyy ja keho alkaa oireilemaan fyysisesti. Aivot ja keho käyvät ylikierroksilla. Elimistömme sympaattinen hermosto toimii hyvin aktiivisesti ja aivomme reagoivat tilanteeseen julistamalla hätätilan: taistele tai pakene. Emme kykene rentoutumaan. Jos tähän juoksupyörään heitetään vielä mukaan hankala elämäntilanne tai muu stressitekijä niin resepti moniin diagnooseihin on valmis, F10-19.2 päihderiippuvuudet, F32-33 masennustila F41 ahdistuneisuushäiriöt jne. Näistäkin osa jää diagnosoimatta, koska juoksemiseltamme emme ehdi pysähtymään ja tekemään havaintoja omasta voinnistamme.

 

 Mitä voimme tehdä?

 

Vaikuttaa siltä, että pakoon juokseminen ei ole toimivin ratkaisu työelämän kiireisiin. Kiirettä ei pääse pakoon juoksemalla vaan pysähtymällä. Ensimmäisenä meidän täytyy tehdä päätös juoksemisen lopettamisesta. Vaikka alkuun voi käydä niin, että muutaman kierroksen verran saatamme hallitsemattomasti muksahdella juoksupyörän hidastuvan vauhdin mukana. Ja se voi sattua. Ylpeytemme saa kolahduksen, häpeämme ja pelkomme aktivoituu, kehomme voi alkaa oireilemaan entistä enemmän stressitason laskiessa ja siinä kohdassa olemme hyvin alttiita sairastumaan. Toiseksi meidän täytyy opetella suunnittelemaan elämäämme siten, että voimme säännöllisesti pysäyttää juoksupyörän. Kolmanneksi meidän täytyy opetella hyväksymään vajavaisuutemme ja tehdä itsestä huolehtimisesta elämäntapa.

 

Miten juoksupyörän kanssa voi oppia elämään?

 

Päätös pysähtyä. Ennen kuin ajamme stressitasomme sellaiselle tasolle, jossa joko oireileva kehomme, puolisomme tai työterveyslääkärimme tekevät päätöksen pakkopysähdyksestä, meidän kannattaa tehdä se itse. Ota hetki aikaa ja kysy itseltäsi rehellisesti, mitä minulle kuuluu? Miten olen voinut viime aikoina? Teenkö elämässäni sellaisia asioita, jotka ovat arvojeni mukaisia ja itselleni tärkeitä? Käytänkö aikaani myös sellaisiin asioihin, jotka tuovat elämääni onnellisuutta? Lisäänkö vai vähennänkö läheisteni onnellisuutta? Tee havaintoja tämän hetkisestä elämästäsi ja tee tarvittaessa päätös pysäyttää juoksupyörä. Voit miettiä, että millaista elämäsi toivoisit tällä hetkellä olevan, mitä pitäisi olla toisin? On hyvä myös huomata ne asiat, jotka ovat hyvin. Mielemme kun helposti keskittyy stressitilanteessa huomaamaan lähinnä asioita, jotka ovat huonosti.

Suunnittele pysähtymistauot. Voimme opetella pysähtymään säännöllisesti, joko pieniä hetkiä pitkin päivää tai pidemmän aikaa päivittäin. Viikko on liian pitkä aika odottaa pysähtymistä. Tärkeintä on, että opettelemme pysähtymisellä aktivoimaan parasympaattista hermostoamme, jonka tehtävänä on rauhoittaa kehoamme ja välittää viesti aivoille: vaara ohi, hätätilan voi julistaa loppuneeksi. Yksi tehokas tapa aktivoida parasympaattista hermostoamme on säädellä hengitystämme siten, että uloshengitys (ja mahdolliset tauot) on selkeästi sisäänhengitystä pidempi. Kokeile seuraavaa: hengitä syvään ja hyvin rauhallisesti siten, että tietoisesti pidennät uloshengityksen jopa puolet pidemmäksi kuin sisäänhengityksen. Hengittele näin muutaman minuutin ajan silmät kiinni. Toinen vaihtoehto on hengittää syvään ja rauhallisesti siten, että sisäänhengitys on 3s, pidätä hengitystä 3s, uloshengitys 3s ja pidätä hengitystä 3s jne. Sekuntimäärää voi muuttaa itselleen sopivaksi. Muita tapoja aktivoida parasympaattista hengitystä on kasvojen peseminen kylmällä vedellä, hengityksen pidättäminen yli 30s, ystävän halaaminen yli 30s, miellyttävään asiaan, muistoon, ajatukseen tms. uppoutuminen muutamaksi minuutiksi. Toimi näin useamman kerran päivän aikana ja kehosi stressihormonin määrä ja aivojen kuormitusaste eivät pääse nousemaan niin korkealle. Parasympaattisen hermoston aktivoituessa mm. verenpaine ja sydämen syketiheys laskevat sekä hengitystiheys harvenee. Toinen vaihtoehto on päivittäin työpäivän aikana tai sen jälkeen ottaa vaikka puolen tunnin hetki, jolloin hyvin tietoisesti teet asioita, jotka tuovat elämääsi mielihyvää ja tauottavat kiireistä elämääsi. Myös lyhyet päiväunet ovat hyväksi silloin kuin ne eivät vaikuta yöunen määrään. Voimakkaan stressin aikana on tärkeä muistaa, että liikunnan olisi hyvä olla mieluummin pitkäkestoista ja matalatempoista, koska liiallinen rehkiminen esimerkiksi kuntosalilla nostaa stressihormonin määrää.

Tee itsestä huolehtimisesta elämäntapa. Jotta pärjäämme tässä kiireisen elämän juoksupyörässä, on itsestä huolehtimisesta hyvä tehdä pysyvä tapa. Jos säännöllisesti kysymme itseltämme kuulumisia ja pysäytämme juoksupyörämme, opettelemme samalla hyvin tärkeitä taitoja: itsereflektiota ja itsemyötätuntoa. Opettelemme siis tekemään havaintoja itsestämme ja elämästämme. Tämä mahdollistaa sen, että opimme toimimaan tavalla, joka on itsellemme hyväksi. Ja kun teemme itsellemme enemmän hyviä asioita, suhtautumisemme itseemme muuttuu pehmeämmäksi ja sallivammaksi. Meillä kaikilla on omat puutteemme ja osa puutteistamme ovat sellaisia, joiden kanssa voimme vain opetella elämään. Jos esimerkiksi kehomme on hyvin stressiherkkä, meidän täytyy opetella rauhoittelemaan kehoamme. Jos tarvitsemme paljon unta, meidän kannattaa suunnitella elämämme siten, että saamme riittävän määrän unta. Voit tehdä itsesi kanssa kokeen, jossa päätät nukkua yhden työviikon aikana joka yö vähintään 8 tunnin yöunet ja katsoa, millaista elämä on virkeänä. Me totumme liiankin helposti vähäisiin yöuniin ja korkeaan stressitasoon ja opimme pitämään sitä normaalina olotilana, koska emme muista millaista elämä oli kun olimme vähemmän stressaantuneita ja virkeitä.

 

Itsestä huolehtimisen hetkiä päiviinne toivottaen:

Janne

 


Tiistai, Joulukuu 19, 2017, 13:38 | Ei kommentteja »

Nykyään puhutaan useissa medioissa paljon työhyvinvoinnista, tai oikeastaan työpahoinvoinnista. Tämä on mielestäni hyvin tärkeää mutta samalla olen törmännyt asian kääntöpuoleen; saako omaa työhyvinvointiaan tuoda esille töissä? Olen pohtinut asiaa sekä henkilökohtaisella tasolla tilanteissa, jossa näen työkavereideni uupumuksen olevan voimakasta, että työnohjatessani lukuisia tiimejä ympäri Suomea.

Työpaikoissa, jossa raha määrittelee työtahtia enemmän kuin henkilöstön hyvinvointi, on suurena vaarana henkilökunnan hyvinvoinnin vaarantuminen. Samoin käy usein organisaatioissa, joissa johtamisessa ei riittävästi oteta huomioon ihmisten jaksamista. Silti löytyy aina ihmisiä, jotka joko luonteensa, itsestä huolehtimisen tai jonkun muun tekijän avulla jaksavat työssään paremmin kuin useat työkaverit. Toisen ihmisen tunnereaktiivisuus voi olla niin laimeaa, että isotkaan organisaatiomuutokset tai muut rasitustekijät eivät aiheuta voimakasta stressiä tai saa muuten voimaan huonosti. Toinen ihminen taas on sellaisessa elämäntilanteessa, jossa saa energiaa ja jaksamista esimerkiksi perheestä tai riittävästä unenmäärästä. Nämä paremmin voivat ihmiset usein vaikenevat työpaikallaan hyvinvoinnistaan, koska voivat kokea syyllisyyttä muiden voidessa heikommin. Myös pelko siitä, että toiset työntekijät voivat olla kateellisia tai epäillä työhön sitoutumistasi tms. voivat estää kertomasta omasta voinnistaan. Voi olla jopa helpompi myöntää olevansa stressaantunempi kuin todellisuudessa on, kuin kohdata näitä hankalia tunteita ja ajatuksia.

Jos tunnistat itsesi tästä hyvinvoivien ihmisten joukosta, pidä mielessä seuraavat asiat:

- Olet hyvinvointisi ansainnut, pidä siitä kiinni!

- Jos koet, että jaksat auttaa työkavereitasi stressin kanssa, tee se mutta ei koskaan oman hyvinvoinnin kustannuksella.

- Voit kuunnella työkavereiden murheita mutta muista ettet ole terapeutti! Sitä varten on työterveyshuolto ja psykoterapia.

- Jos sinulla on hyvät välit työkavereihisi, kerro tuputtamatta heille, miten itse pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi.

- Mieti, mitkä ovat ne tekijät, jotka auttavat sinua jaksamaan ja pidä niistä edelleen hyvää huolta!

- Saat olla ylpeä itsestä huolehtimisestasi, myös työpaikalla!

Voimia töihin ja muuhunkin arkeen!

-janne-


Copyright Tunne Mielesi, 2018, Kaikki oikeudet pidätetään